Heipä hei, pitkästä aikaa. Arkeen palaaminen on ottanut melkoisesti aikaa, vasta nyt alkaa tuntua siltä, että lomien jälkeenkin saattaa olla elämää. Kuten vähän ennustelinkin, loppuvuoden syömiset olivat kaikenmaailman kyläilyjen ja jouluherkkujen takia enemmän ja vähemmän sinnepäin, mutta mitään ihan kauheata kilokatastrofia en sentään saanut aikaan, parisen kiloa turvotusta taisin kerätä.

Vuoden alku on kuitenkin tosiaan ollut sen verran tahmeaa, että mitään kummempia tuloksia ei vielä ole tullut, vaikka melko hyvin olenkin onnistunut kunnon karppaukseen palailemaan. Samalla ja erittäin toimivaksi todetulla metodilla aion siis jatkaa, toivottavasti edes jossain vaiheessa tulee jonkunlaisia pudotuksia ihan tänne asti kirjattavaksikin.  Muun ruotuun palailun yhteydessä olen pikku hiljaa pääsemässä taas myös liikunnan makuun ja se taas on lisännyt yleistä vireyttä imukavasti. Eiköhän tämä siis tästä taas suttaannu, kunhan kaikki palaset loksahtavat paikoilleen. :)

Ai niin, tämän radiohiljaisuuden aikana blogillani oli synttäritkin! Vuosi My Big Fat Obnoxious Lifea tuli täyteen ja täytyy sanoa, että elämäntapamuutos ja siihen liittyen tämän blogin perustaminen oli kyllä yksi elämäni parhaista päätöksistä, 20 kiloa kevyempänä on huippukivaa aloitella uutta vuotta. Kiitos kaikille matkan varrella kommentoineille ja kannustaneille, toivottavasti tavataan täällä taas!