Vähän kun vilautti mittanauhaa, niin säikähtihän se vaakakin: tänään aamulla oli paino 0.8 kg pienempi kuin tuo viimeksi tänne kirjattu luku. Hidasta on tuo pudotus nyt ollut, parantamisen varaa olisi syömisissäkin sikäli, että viime aikoina olen hiukan turhan usein käyttänyt esim. makeutusainetta, se voi hyvinkin olla osasyynä jumitukseen. Pääasiassa syömiset on kuitenkin ihan hyvin hallinnassa, kunnon ruokaa tulee syötyä joka päivä ja nälänhallinta on hyvässä jamassa. En siis jaksa murehtia tuota hidasta pudotustahtia (pääasia että putoaa!), on siinä nimittäin puolensakin. Plussaa on ainakin se, että nahka ja mieli pysyy mukana vauhdissa ulkomuodon muuttuessa ja lisäksi en koe ollenkaan vaikeaksi ajatusta, että jatkaisin syömisten suhteen tällä linjalla lopun ikääni. Uudelleen lihoamisen todennäköisyys lienee siis pienempi, kun ei tarvitse tässä laihdutusvaiheessakaan mitenkään hampaat irveessä pingottaa ja noudattaa jotain tiukkaa kuuria.

No, löpinät sikseen. Paino on siis nyt 98.1 kg ja 0.8 kg:n pudotuksen lisäksi se tarkoittaa tietenkin sitä, että painoa on tippunut jo yli 20 kg! Tarkalleen ottaen 20.5 kg ja mikä parasta, painoindeksini on siirtynyt sairaalloisen lihavuuden puolelta vaikean lihavuuden kautta merkittävään lihavuuteen. Kornilta kuulostaa, mutta voihan sitä tuostakin iloita. :D


weight.png

Rukkasin tickeriä nyt niin, että seuraava tavoite olkoon yhdeksänkympin alitus. Ainakin tällä tahdilla siihen menee kyllä varmasti pitkä aika, mutta sitähän onneksi riittää.